Keskenmeno

13.9.2016 olleessa kokouksessaan adoptiolautakunta on päättänyt keskeyttää matkamme vanhemmiksi. Nyt sattuu. Sattuu ihan helvetisti.

Kesän kynnyksellä

Huhtikuun adoptiolautakunnan kokous oli ja meni. Lisäselvityspyyntöhän sieltä napsahti. Halusivat erikoislääkärin lausunnon koskien miun terveydentilaa. Se toimitettiin ja eilen hakemuksemme oli uudelleen käsittelyssä. Mutta olisihan se ollut liikaa vaadittu, jos kaikki olisi ollut tällä selvä. Interpedialta soitettiin tänään, että lautakunta on päättänyt lähettää kuulemiskirjeen perheelle (eli siis kaiketi meille). Se edellyttää melkein aina meidän henkilökohtaista kirjallista vastaamista, joskus harvoin paikalle menemistä. Kirje tulee parin viikon sisään. Interpedialla ei ollut enempää tietoa asiasta. Nyt ketuttaa ja urakalla! Mitähän sieltä on tulossa? Toivottavasti kirje tulisi mahdollisimman pian. Viimeksi se tuli aika äkkiä.

Näissä fiiliksissä aloitan huomenna lomani.

Missä mennään?

Vuosi on vierähtänyt. Huomaan, että ajatukseni blogin kirjoittamisesta ei toiminut. En kirjoittanut ylös neuvonnan aikana heränneitä tunteita ja ajatuksia.
Näin neuvonnan loputtua en ehkä kaipaakaan sitä. Taakse katsoessani en muista mitään erityisiä tunnetiloja, jotka olisivat jääneet pohdituttamaan pidemmäksi aikaa. Toki aina neuvontakäynnin jälkeiset pari päivää menivät ajatukset enemmän tai vähemmän adoptiossa pyörien.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa neuvonta on päättynyt ja kotiselvitys valmistui tammikuussa, 1,5 vuotta neuvonnan aloittamisen jälkeen. Paperit ovat Valvirassa odottamassa käsittelyä. Interpedian mukaan hakemuksemme käsitellään todennäköisimmin huhtikuussa. Sitä odotellessa.

Palvelunantajaksi valitsimme siis Interpedian. Interpedialla on eniten meille mahdollisia kohdemaita. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona Bulgaria.

Kuulumisia

Tammikuun lopulla käytiin Helsingissä hakijoille sunnatussa adoptiopäivässä, jossa oli luentoja eri aiheista. Kuultiin asiaa kiintymyssuhteen synnystä ja tukemisesta, lääkäri oli kertomassa yleisiä asioita adoptiolasten terveydentilasta, ohjelmassa oli myös adoptioäidin puheenvuoro. Päivä oli kaikkinensa ihan mielenkiintoinen. Kiintymyssuhde asia jäi vain aikalailla pintaraapaisuksi, olisi ollut kiva kuulla käytännön kokemuksia ja esimerkkejä siitä miten suhde syntyy ja mitä haasteita siinä todennäköisesti tulee olemaan.

Helmikuun ekana viikonloppuna oli sitten valmennuskurssin ensimmäinen setti. Odotin viikonlopulta paljon, mutta sain aika vähän. Keskustelut olivat aika teennäisiä ja pakonomaisia. Olisin kaivannut enemmän vapaata keskustelua pienemmissä ryhmissä. Aiheessa olisi varmasti pysytty, kosa kaikki ovat paikalla saman asian äärellä ja on kiva kuulla muiden kokemuksia ja mietteitä adoptioon liittyen.
Ekana viikonloppuna aihenia oli mm. omat toiveemme ja motiivimme, kasvu vanhemmuuteen ja kiintymyssuhteen synty, toivelapsesta todelliseksi lapseksi. Yhtenä tehtävänä oli sijoittaa lapsia perheisiin. Tämä avasi hiukan sitä kuinka haastavaa lasten sijoittaminen oikeisiin perheisiin on. Toki meillä oli perheistä vain vähäiset tiedot, jonka perusteella sijotuksia tehdä.
Lauantaina oli ohjelmassa myös vapaamuotoista illanviettoa ja ruokailu saunatiloissa. Valitettavasti keskustelu illanvietossakin oli aika ohjaajavetoista yhden pöydän ääressä keskustelua, ei kovinkaan vapaamuotoista tai edes pienemmissä porukoissa jutustelua.

Tulevana viikonloppuna on sitten vuorossa valmennuksen toinen ja viimeinen viikonloppu. Luvassa on sekä aikuisen adoptoidun että perheen vierailu, etiikkaa ja rasismista puhumista. Katsotaan muodostuuko tästä yhtään vapaamuotoisempi viikonloppu kuin edellisestä.

Ensi viikolla on sitten odotettu kotikäynti.

edit klo 15:00: Toki tuo valmennus on pitkälti sellainen minkälaiseksi kunkin kurssin osallistujat sen muokkaavat omalla osallistumisellaan. Huomaan, että itselläni nousee tälläisissa tilanteissa vahvasti esiin ne pohjalaiset juuret. En osaa luontevasti aloittaa keskustelua enkä välttämättä oikein osallistuakaan siihen isommassa porukassa. 

Toinen käynti

Vihdoista viimein, melkein viiden kuukauden jälkeen, meillä oli toinen neuvontakäynti. Yhtään en etukäteen muistanut, että mikähän tulee olemaan aiheena tällä kertaa. Kotitehtävänä oli ollut työ- ja koulutushistoria ja arvelin, että tuosta aiheesta ei kyllä paria tuntia juttua riitä, joten jokin toinen aihe täytyi olla lisäksi. Aiheena oli verkosto.

Alkuun käytiin läpi kuulumisia. Ja R tarkensi joitain juttuja kotitehtävästä. Sitten olikin vuorossa sukupuun piirtäminen. Tälleen miun ammatin näkökulmasta tuotoksesta tuli surkea, mutta kyllä siitä kaikki oleellinen selviää. Melkein tekisi mieli tehdä uusi ja antaa se seuraavalla kerralla R:lle. Sukupuun teon jälkeen aloimme käydä sitä läpi. Kumpikin sai vuorollaan kertoa lapsuuden kodistaan, suhteestaan sisaruksiin ja vanhempiin lapsuudessa ja nyt. Käytiin läpi elämän tärkeitä henkilöitä. Itkulta ei vältytty tällä kertaa. Juteltiin myös ystävistä, löytyykö heistä sellaisia, jotka ovat valmiita tarjoamaan konkreettista apua tarpeen vaatiessa. Onneksi meiltä löytyy ihmisiä joihin voi luottaa kaikessa. Kotitehtäväksi saimme tällä kertaa pohtia parisuhdettamme. Tehtävän kysymykset ovat hyviä, mutta osittain myös kinkkisiä. Kuinka paljon haluan avata seksielämäämme aivan vieraalle ihmiselle? Kuinka avoin voin olla suhteemme hankaluuksista vaarantamatta mahdollista adoptiolupaa? Ei meillä tosin ole mitään erityisiä hankaluuksia parisuhteessamme.  

Seuraava tapaaminen tuleekin sitten olemaan kotikäynti maaliskuun puolivälin tienoilla. Sitä ennen on ohjelmassa paljon adoptioon liittyvää ohjelmaa. Tammikuun lopulla menemme Yhteiset Lapsemme Ry:n järjestämään Adoptiopäivään hakijoille. Helmi- ja maaliskuussa on vuorossa saman tahon valmennuskurssi. Tammikuun lopulla on myös PeLan info kansainvälisestä adoptiosta.

Askel eteenpäin

Aika pitkä aika on edellisestä postauksesta.
Lääkärintodistukset tulivat PeLan lääkäriltä takaisin lisäselvityspyyntöjen kera. Niitä lisäselvityksiä hankkiessa menikin sitten tovi jos toinenkin, mutta vihdoin marraskuun alkupuolella saatiin lähetettyä ne sossullemme. Tällä viikolla sitten R soitti ja kertoi, että lisäselvitykset tulivat takaisin OK merkinnällä ja nyt olisi aika jatkaa neuvontaa. Tarjosi aikaa jouluviikolle, mutta olemme silloin jo menossa muualla, joten seuraava käynti on 8.1.
Kotitehtävää aloin jo kirjoitella. Kirjoitan auki mun nykyistä työtä. Mitenköhän tarkkaan pitää tuo työnsä kuvailla? Ihan konkreettisella tasolla mitä teen päivittäin vai vähän laajemmin?

Tässä välissä alkoi jo epätoivo iskeä ja vaipui jotenkin sellaiseen "Ei tästä mitään tuu"-moodiin. Oikeastaan jo osittain heitin hyvästit tälle haaveelle. Nyt sitten on taas intoa täynnä. Tälläistä tämä matka varmasti tulee olemaan.

Ilmoitin meidät tammikuussa olevaan Yhteiset Lapsemme ry:n järjestämään adoptiopäivään odottajille. Harmittaa, että melkeen kaikki tuollaiset koulutukset ovat Helsingissä tai ainakin hyvin kaukana täältä susirajalta. Jo pelkästään matkakustannuksiin tulee menemään hirveä määrä rahaa. Toivotaan, että tämä kaikki palkitaan sitten joskus.

Ensimmäinen käynti

Aamulla ennen käyntiä jännitti hurjasti ja oltiinkin sitten todella ajoissa paikalla toimistolla. Lisäksi meidän sosiaalityöntekijämme (R) oli vähän myöhässä, kun oli juuttunut aamuruhkaan. Aluksi R kertoili omasta taustastaan. Hän on nyt tehnyt 1½ vuotta Pelastakaa lapsilla töitä adoptioneuvonnan parissa. Heti alusta pitäen R tuntui oikein mukavalta ja meillä tuntui kemiat pelaavan hyvin yhteen. Tällä ekalla kerralla käytiin läpi perhetietolomakkeen kohdat ja vähän tarkemmin juteltiin joistain kohdista. R kertoili myös neuvonnan kulusta ja teimme palvelusuunnitelman, johon kirjattiin, että kotiselvitys on valmis elokuussa 2015. Samoin siihen kirjattiin teemoja, joita tulevissa tapaamisissa käsitellään. Teemoja ovat (jos oikein muistan): verkosto ja sukupuu, parisuhde, menetykset, adoptiolapsen kasvatus ja vanhemmuus. Olikohan vielä muuta? Käyntejä tulee olemaan 6-8, joista yksi on kotikäynti. Saimme toki myös kotitehtävän, joka käsittelee työhistoriaa ja nykyisiä työtehtäviä. Saimme myös kirjallisuusluettelon, muutaman artikkelin koskien lapsettomuutta sekä joitain esitteitä tulevista infoista/luennoista. 4.10. olisi lääkäriluento, mutta miulla on silloin juuri työpäivä. Onneksi keväällä kuitenkin järjestetään seuraavan kerran, niin kerkenemme (?) siihen osallistua ennen erityistarpeiden määrittelyä. Seuraava kerta onkin sitten joskus, kunhan PeLan lääkäri on katsonut meidän paperit läpi ja kirjoittanut oman lausuntonsa niiden perusteella. Ihan hyvä mieli jäi ekan kerran jälkeen. Aikaa meni kaikkinensa vähän reilu tunti.