torstai 5. maaliskuuta 2015

Kuulumisia

Tammikuun lopulla käytiin Helsingissä hakijoille sunnatussa adoptiopäivässä, jossa oli luentoja eri aiheista. Kuultiin asiaa kiintymyssuhteen synnystä ja tukemisesta, lääkäri oli kertomassa yleisiä asioita adoptiolasten terveydentilasta, ohjelmassa oli myös adoptioäidin puheenvuoro. Päivä oli kaikkinensa ihan mielenkiintoinen. Kiintymyssuhde asia jäi vain aikalailla pintaraapaisuksi, olisi ollut kiva kuulla käytännön kokemuksia ja esimerkkejä siitä miten suhde syntyy ja mitä haasteita siinä todennäköisesti tulee olemaan.

Helmikuun ekana viikonloppuna oli sitten valmennuskurssin ensimmäinen setti. Odotin viikonlopulta paljon, mutta sain aika vähän. Keskustelut olivat aika teennäisiä ja pakonomaisia. Olisin kaivannut enemmän vapaata keskustelua pienemmissä ryhmissä. Aiheessa olisi varmasti pysytty, kosa kaikki ovat paikalla saman asian äärellä ja on kiva kuulla muiden kokemuksia ja mietteitä adoptioon liittyen.
Ekana viikonloppuna aihenia oli mm. omat toiveemme ja motiivimme, kasvu vanhemmuuteen ja kiintymyssuhteen synty, toivelapsesta todelliseksi lapseksi. Yhtenä tehtävänä oli sijoittaa lapsia perheisiin. Tämä avasi hiukan sitä kuinka haastavaa lasten sijoittaminen oikeisiin perheisiin on. Toki meillä oli perheistä vain vähäiset tiedot, jonka perusteella sijotuksia tehdä.
Lauantaina oli ohjelmassa myös vapaamuotoista illanviettoa ja ruokailu saunatiloissa. Valitettavasti keskustelu illanvietossakin oli aika ohjaajavetoista yhden pöydän ääressä keskustelua, ei kovinkaan vapaamuotoista tai edes pienemmissä porukoissa jutustelua.

Tulevana viikonloppuna on sitten vuorossa valmennuksen toinen ja viimeinen viikonloppu. Luvassa on sekä aikuisen adoptoidun että perheen vierailu, etiikkaa ja rasismista puhumista. Katsotaan muodostuuko tästä yhtään vapaamuotoisempi viikonloppu kuin edellisestä.

Ensi viikolla on sitten odotettu kotikäynti.

edit klo 15:00: Toki tuo valmennus on pitkälti sellainen minkälaiseksi kunkin kurssin osallistujat sen muokkaavat omalla osallistumisellaan. Huomaan, että itselläni nousee tälläisissa tilanteissa vahvasti esiin ne pohjalaiset juuret. En osaa luontevasti aloittaa keskustelua enkä välttämättä oikein osallistuakaan siihen isommassa porukassa.